ruusukaali

Ruusukaali – Brussel sprout
Brassica oleracea var. Gemmifera

Brassicaceae – heimo, Ristikukkaiskasvit

Ruusukaali eli brysselinkaali on halkaisijaltaan noin 2 – 4 cm ja se muistuttaa pientä kaalinkerää. Ruusukaalin varsi kasvaa usein pitkäksi ja varteen kiinnittyy noin 30 – 50 pientä kerää.

Ruusukaali on Belgiasta kotoisin oleva kaalinmuunnos. Ruusukaalia on alettu jalostaa jo 1500-luvulta lähtien ja ensimmäiset viralliset todisteet viljelystä löytyvät jo 1700-luvulta. Nykyisin ruusukaalia viljellään Kiinassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta suurin suosio ruusukaalille löytyy yhä Länsi-Euroopasta. Brysselin tuliainen tarvitsisikin pienen maineenkohotuksen, sillä pieniä kaaleja syödään Suomessa keskimäärin yksi henkeä kohden. Se on parhaimmillaan syksystä loppuvuoteen. Se kestää hyvin kylmää ja sen kasvuaika on pitkä. Ensimmäinen sato kannattaakin kerätä vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen.

Hyvää ruusukaalia ei kannata pilata ja kitkeröittää liialla keittämisellä. Riittää kun huuhtaisee kaalit, poistaa kannan, nahistumaan päässeet uloimmat lehdet ja keittää suolalla maustetussa vedessä viidestä kymmeneen minuuttia. Hyvä kypsä ruusukaali on kirkkaan värinen ja rapsakka. Ruusukaali on kaaleista yksi kuitupitoisimpia. Se sisältää monia eri vitamiineja sekä kivennäisaineita kuten kaliumia ja rautaa.