Punajuuri – Beetroot
Beta vulgaris

Amaranthaceae-heimo Revonhäntäkasvit


Punajuuri muodostaa mukulan, joka voi olla pitkänomainen, litteänpyöreä, pyöreä tai munanmuotoinen lajikkeesta riippuen. Hyvä punajuuri on voimakkaan tummanpunainen ja sen pinta on sileä. Suomessa viljellään myös valko-, raita- ja keltajuurikasta.

Välimerellä käytettiin jo ajanlaskun alussa punajuurta salaateissa ja muissa ruoissa. Ensimmäiset todisteet punajuurten käytöstä löytyvät jo 1500-luvulta, mutta juurikkaat olivat aluksi väriltänsä vaaleita sekä kellertäviä. Suomeen punajuuret tulivat noin 1800-luvulla.

Punajuuren sato on runsas. Versot ja naatit voi käyttää pinaatin tapaan sadonkorjuuaikaan ja mukulaosa on juuresten tapaan hyvin säilyvä, jolloin siitä voi kehitellä syötävää koko pitkän talven. Tuoreena sen voi raastaa tai säilöä etikkaliemeen. Mukula kannattaa keittää tai uunittaa kuorineen, jolloin väri- ja makuaineet pysyvät sen sisällä. Herkullisia talviruokia ovat muun muassa punajuuri-sinihomejuustorisotto ja uunissa yrtinvarsien kanssa paahdetut juurekset. Punajuuren väriainetta hyödynnetään myös elintarvikeväreissä (E162). Raakaa punajuurta on myös käytetty ummetuslääkkeenä.

 

Paahdettuja punajuuria ja pikkelöityä raitajuurta